Historiaa
Erikoismaalarin juuret ulottuvat jonnekin 70-luvun puolivälin tiedoille, kun tein ensimmäisiä maalauskokeiluja lähinnä spray-maaleilla omistamiini mopoihin ja moottoripyörään. Piirtänyt olen pienestä lapsesta asti ja teini-ikäisenä piirtelin paljon autoja ja moottoripyöriä. Aikuisiällä piirtely jäi pitkäksi aikaa lähinnä muiden harrastusten ja teknillisten opintojen vuoksi. Ostin ensimmäisen kynäruiskuni vasta noin 30-vuotiaana 90-luvun alussa ja pinstriping tuli mukaan kuvioihin 90-luvun puolivälin jälkeen, kun innostuin osallistumaan Pekka Mannermaan järjestämälle kurssille. Niinhän siinä kävi, että innostuin totaalisesti ja maalailin työkavereilleni kaikenlaisia kuvia mm. kelkkatraileriin ja kypäriin, sekä tein tietysti erilaisia tauluja. Hommat lisääntyivät siinä määrin, että perustin toiminimen vuonna -98 ja sen jälkeen olen pyrkinyt koko ajan ammattimaisempaan jälkeen ja toimintaan.
2000-luvun alussa töitä ja nimeä oli jo tullut sen verran, että päätin heittäytyä kokopäiväiseksi "taiteilijaksi" vuoden 2004 alusta. Ostin samoihin aikoihin myös tarraleikkurin ja jatkoin Pekka Mannermaan ja Kimmo Niemen jälkeen 1Shot-maalien maahantuojana.
Myöhemmin pinstriping-maalien maahantuonnin rinnalle on tullut myös Old School Flake maahantuonti sekä nyt vuoden 2010 alusta Mack-siveltimien maahantuonti. Myynnissä on myös Iwata-kynäruiskuja ja Com Art maaleja.
Vuoden 2008 lopulla hankin Seinäjoelta isommat tilat ja siirsin kaiken toimintani sinne. Uusi maalaamo on juuri valmistunut ja saa tehtyä maalaukset tehokkaammin ja laadukkaammin.
Erikoismaalaus on erittäin kovaa työtä ja olen onnekseni saanut maalata useita näyttelyissäkin menestyneitä moottoripyöriä.